Tervehdys, hyvä tovi taas kerinnyt vierähtämään viimeisimmästä kirjoituksestani. Nyt on käynyt niin, että viikko on ollut niin kiireinen, etten ole edes kerinnyt kirjoittamaan tai sitten kun aikaa olisi ollut, en ole enää jaksanut. Viikon 28 alkua häiritsi hieman sateet ja huonot kelit. Vietimmekin maanantain 12. päivän vain pysytellen Kortrijkissa. Aamupäivän pysyttelimme sisällä, mutta sateen tauotessa lähdimme pyöräilemään keskustaan. Sain pyörän lainaksi Aurelien ystävältä. En kyllä usko, että vakuutusyhtiöni olisi halunnut päästää minua sen surmanloukun selkään, sillä pyörä nyt ei ollut loistokunnossa tyhjine renkaineen ja erikoisine jarruineen. No, pyörällä kuitenkin päästiin liikkeelle, vaikka meinasin kaatua auton alle ja ajoin yhtä ovea päin. "Hyvä" tuurini sai jatkoa, kun pieni sadekuuro yllätti. En ole varmaan koskaan kokenut niin voimakasta sadetta. Olin läpikotoisin märkä muutamassa sekunnissa; sain perillä kotona kaataa vedet pois kengistäni. Tutustumiskierrokseni Kortrijkkiin jäi siis melko lyhyeksi. Myöhemmin samalla viikolla kävimme kuitenkin tarkastelemassa Kortrijkin luokkaeroja ajelemalla ensin hienostoalueella ja sen jälkeen käymällä heikommassa asemassa elävien asuinalueella. Ero oli valtava. Illalla menimme käymään vielä Karinin ja Aurelien kanssa paikallisessa ravintolassa syömässä.
Tiistaina otimme Karinin kanssa Audin allemme ja ajelimme Antwerpeniin. Ensin olimme aivan eksyksissä, mutta onneksi saimme apua ystävälliseltä mieheltä (oli muuten suomalaisen Kone -yhtiön palveluksessa) joka opasti meille oikean tien. Antwerpenissa kävimme ensiksi katselemassa kadulla, jossa oli hyvin vanhoja ja persoonallisia asuintaloja. Tämän jälkeen veimme auton parkkiin parkkihalliin ja lähdimme kävelemään keskustaan. Tiemme kulki läpi mahtavan ja valtavan juna-aseman, sekä vilkkaan ostoskadun (löysin NewYorkerinkin, mutta emme poikenneet käymään siellä) Sen jälkeiset tunnit olivatkin lähinnä kävelemistä ja vanhojen, kauniiden rakennusten ihailua. Niistä ei paljon ole kirjoitettavaa, kuvat kertovat taas enemmän.
Rehellisesti sanottuna käveleminen alkoi jo pikkuhiljaa tympiä ja minua väsytti. En olisi jaksanut enää yhtäkään museota, kirkkoa tai mitään muutakaan. En kuitenkaan myöntänyt tätä Karinille, ja onneksi en niin tehnytkään sillä etsimme vielä yhden museon, ja se todella vakuutti ympäristöllään. Saavuimme pienelle, rauhalliselle aukiolle, jota reunusti joka puolelta kauniit, vanhat rakennukset. Yhdellä seinämällä oli suihkulähde jonka reunalla pari tyttöä istuskeli, kauempana oli toinen seurue. Aukiolla oli puu, jonka alla, penkillä nuori mies soitti kauniisti viulua. Yhdellä aukion seinustalla, oli kaksi pientä kuppilaa jonka terasseilla ihmiset nauttivat rauhallisesta ilmapiiristä. Mekin Karinin kanssa menimme nauttimaan virvokkeita toisen kuppilan terassille. Ice Tea valintani mietitytti Karinia, ja hän ehdottikin, että maistaisin belgialaista olutta. Niin sitten tilasinkin Hoegaarden oluen, mikä olikin täysin oikea valinta siinä vaiheessa päivää. Lepotaukomme jälkeen jatkoimme matkaamme takaisin autolle. Matkalla löysimme Antwerpenin yliopiston oven, joka parahaksi juuri avattiin, joten pääsimme kurkistamaan sen sisäpihalle.
Antwerpenista tullessamme kello taisi olla jo seitsemän - kahdeksan pinnassa, mutta päivä ei ollut vielä pulkassa. Poikkesimme nopeasti kotona noutamassa minun uimakamppeeni ja jatkoimme matkaamme Aurelien ystävän, Ninan luokse, jossa oli grillausilta ja mahdollisuus uimiseen. Aurelie oli mennyt paikalle jo aikaisemmin, koska minulla meni Antwerpenissa niin myöhään. Nina asusteli Kortrijkin paremmalla alueella ja heillä olikin hieno, moderni talo.
Aurelien kaverit: Nina, Emma, Vici, Axelle… ottivat minut hienosti vastaan ja meillä olikin hauska ilta. Uimaan emme kuitenkaan uskaltautuneet, sillä ilma viileni nopeasti illan myötä. Nautimme kuitenkin grilliherkuista ja tytöt mm. tenttasivat Belgia tietouttani. Olin aivan surkea. Pääkaupunki sentään meni oikein. Eivät tytöt silti sen parempia olleet Suomen tietoineen. Illan aikana tapasin myös toisen paikallisen Lions Clubin jäseniä, joihin myös Ninan isä kuuluu. Clubi ei kuitenkaan ole se samainen, joka on minut ottanut vastaan. Samaa suurta kansainvälistä organisaatiota kuitenkin edustaessamme kävimme Aurelien kanssa esitäytymässä. Oli jo myöhäinen yö, kun lähdimme kotiin Ninan kyydillä.
Keskiviikkona huono sää jatkui. Olimme keskustelleet mahdollisuudesta käydä Ranskan puolella Lillessä useampaan kertaan, mutta huonon sään takia päätimme jäädä kotiin. Karin tunsi syyllisyyttä, että minun pitää vain kököttää sisällä. Minulle taas se oli ihan ok juttu, ja kerroin pahoittelujen olevan turhaa. Vietimme siis koti päivän. Poikkesin kyllä kahdesti Karinin kanssa käymään supermarketissa ja taisin jaksaa päivän aikana jopa kaivaa mukaani ottamani filosofian koulukirjan ja lueskella sitä muutaman kymmenen sivua. Illalla söimme pastaa ja myöhemmin katsoimme vielä leffan.
Torstai valkeni jo paremman sään merkeissä. Karinin piti työskennellä tavallista pidempään viimeisenä työpäivänään, ennen Espanjaan lomalle lähtöään, joten päiväni alkoi oikeastaan vasta kolmen aikaan iltapäivällä, kun hän tuli töistä. Heti hänen tultuaan lähdimme kohti Ieperiä. Siellä kävimme Ensimmäisestä maailmansodasta kertovasta museossa. Ihan kiinnostava paikka ja paljon oli nähtävää: vanhoja aseita, varusteita, oikeaan mittakaavaan rakennettu bunkkeri… Museosta matkamme jatkui vaikuttavalle Ensimmäisessä maailmansodassa liittoutuneiden puolella taistelleiden sotilaiden hautausmaalle ja muistomerkille. Tuhansia vaaleita hautakiviä, komeita monumentteja.
Kiertelyn jälkeen ajoimme belgialaisia vastaan taistelleiden, saksalaisten, hautausmaalle. Ei liene yllätys, ettei tämä hautausmaa ollut läheskään ensimmäisen veroinen. Synkkä paikka; latteita, mustia hautakiviä, siellä täällä kolme pientä ristiä. Saksalaisten hautausmaalla emme kauaa kuhnineet vaan jatkoimme matkaamme lähemmäs Ieperin keskustaa. Täällä kävimme myös Ensimmäisessä maailmansodassa kuolleiden muistomerkillä. Muistomerkillä soitetaan joka päivä "Last Post" kunniasoitto klo 20.00. Onnistuimme ajoittamaan vierailumme siihen aikaan. Onneksemme muistomerkillä oli jotain muutakin menossa; walesilainen nuoriso-orkesteri oli saapunut esiintymään sinne, ja paikalla suoritettiin myös seppeleen laskuja. Tungos oli melkoinen, ja oman jalansijan pitäminen oli hankalaa. Eturivistä pudottiinkin sitten kolmosriviin. Musiikin kuuntelua se ei silti haitannut, vaan ilmoille kajahteli mahtavaa sotilas- ja marssimusiikkia. Partiolaisten marssiessa laskemaan seppelettään kylmät väreet kulki pitkin ihoa.
Loppujenlopuksi tilaisuus oli nopeasti ohi, ja ihmisjoukko kaikkosi paikalta. Niin mekin lähdimme ajelemaan takaisin Kortrijkiin. Kotiin päästyämme Karin alkoi laittaa illallista: simpukoita ja belgialaisia (ranskalaisia). Olin yllättynyt Karinin ja Aurelien jo kahdesti sen ruuan suhteen: en ollut ennen syönyt simpukoita muuta kuin pizzassa ja että meillä Suomessa ranskalaiset valmistetaan uunissa. Simpukat tekivät kyllä kauppansa erinomaisesti. Herkullista. En ole suuri ranskalaisten ystävä, mutta kyllä aidot, kotona valmistetut belgialaiset ranskalaiset upposivat ihan mukavasti. Taas ilta oli vierähtänyt pitkälle, kun illallinen oli syöty.
Aurelie kyseli tahtoisinko lähteä hänen kanssaan käymään baariin. Kumpikaan meistä ei ollut hirveän innostunut, mutta hyvillä fiiliksillä päätimme kuitenkin lähteä. Jokaisen baarin edessä oli laumoittain ihmisiä, niin siinäkin minkä eteen me jäimme. Pöydän ympärillä seisoskeli joukko nuoria miehiä, ja liityimme heidän seuraansa. Taas kerran, kuten aina kun tapaan uusia ihmisiä täällä, joku kysyy mitä pidän Belgiasta. Ja aina sama vastaus: It is great! Meidän piti seisoskella pihalla, sillä koko seurueemme ei päässyt sisään koska yhdellä pojalla oli urheilusortsit jalassa, sillä hän oli tulossa pelaamasta tennistä. Ilta meni mukavasti, hieman maistellen belgialaista olutta, jutellen uusille tuttavuuksille. Belgialaiset ovat aivan mahtavia ihmisiä.
Lopulta yksi pojista lähti kotiin urheilukamppeineen ja me siirryimme sisälle, jossa tapasin lisää uusia tyyppejä. Kovin kauaa emme tainneet sisällä pysytellä, kun päätimme lähteä kotiin nukkumaan (tai itse asiassa Aurelie taisi päättää).
Perjantaina Karin lähti siskonsa kesäasunnolle Espanjaan, joten hyvästelin hänet aamulla. Mahtava ihminen, jonka kanssa tulin loistavasti toimeen. Heitettyään äitinsä juna-asemalle Aurelie lähti juoksemaan kaverinsa Lucasin kanssa. Minua hän ei saanut mukaansa, joten jäin kotiin tietokoneelle. Heidän palattuaan pääsin edellisenä iltana tapaamani Lucasin Audin kyytiin. Koska en tiedä autoista mitään, en nolaa itseäni kertomalla sen tehoista, mutta kyllä siitä niitä löytyi. Harmiksemme sen tehojen kokeileminen jäi melko vähiin liikenteen ruuhkan vuoksi.
Ensimmäinen viikkoni alkoi olla lopuillaan Belgiassa, joten pian tuli aika vaihtaa asuntoa. Lauantaina oli tarkoitus muuttaa Aurelien isän, Georgesin luokse. Georges oli kutsuttu vanhalle purjehdus klubilleen Knokkeen, ja Aurelie ja minut siinä sivussa. No tietty taso pitää klubillakin olla, joten päätimme Aurelien kanssa lähteä ostamaan minulle uuden paidan. Ensin oli hieman epäselvää mitä halusin, mutta kertomalla toiveistani ja Aurelie ideoistaan pääsimme ihan kiitettävään lopputulokseen. Paitaa etsiessämme selvisi, että tarvitsisin myös uudet housut, ja kengätkin, uusi vyökin tarvittaisiin. Shoppaillessamme in Kortrijkissa, upouudessa ostoskeskuksessa, Lucas saapui avuksemme ja seuraamme. Hänestä oli iso apu, sillä hän tiesi mitä tarvitsisin. En voi väittää, etteikö hän olisi vaikuttanut ostopäätöksiini, sillä vaatteiden perusteella olisimme lopulta menneet kaksosista.
Palvelu ainakin pelasi kaupoissa, sillä housukaupassa sain varsin yksilöllistä palvelua ja aikas mukavat alennukset. Ehkä sekin hieman vaikutti, että myyjä oli Aurelien vanha kaveri. Kenkiä ostaessani pääsin taas henkilökunnan vessaan vaihtamaan vaatteitani, jotta näimme sopiiko kengät muuhun asukokonaisuuteen. Olemalla hieman pihi ja Aurelie ja Lucas tarkkoja löysimme koko vaatekerran varsin edullisesti. En ollut nähnyt Aurelia vielä kertaakaan niin iloisena kuin silloin kun löysimme kaikki vaatteeni. No pitihän ne näyttää sitten myös Aurelien poikaystävälle Benjamille, joten kotimatkalla poikkesimme sinne. Kotona taas otettiin hieman kuvia, että saatiin näyttää kavereille Suomeen Facebookissa mitä tuli löydettyä. Myös Nina oli kuullut shoppailureissustamme ja halusi nähdä minut. Illalla lähdettiin sitten ajamaan Ninan luokse. Ihan positiivinen reaktio tuli, samoin Viciltä, joka saapui hieman myöhemmin. Myös Bruno, Ninan isä, oli vakuuttunut "niice, niice" kommentteineen. Paras reaktio tuli kuitenkin Ninan äidiltä, joka oli selkeästi yllättynyt ja hämmästynyt, ehkä olni muuttunut hieman tiistaisesta tapaamisestamme. Illan vietimmekin sitten Ninan luona leffan Disturpia katsoen. Kotiin palattuamme menin nukkumaan viimeisen kerran omaan sänkyyni siinä talossa.
Lauantaina oli aika muuttaa Georgesin luokse. Aamupäivä meni pakatessa ja muuttaessamme. Puolenpäivän aikaan lähdimme tutustumaan Bruggeen. Ilma pysyi aika koleana koko kaupungissa vierailumme ajan. Päivä Bruggessa oli sitä perinteistä kävelemistä ja kuvien ottamista. Hieman vaihtelua ohjelmaan toi jokiristeily, joka olikin ihan mukava kylmästä säästä huolimatta.
Bruggesta jatkoimme matkaamme rannikolle Knokkeen, jossa menimme purjehdus klubille. Eksoottinen kokemus oli vaihtaa vaatteita kadunreunassa ja autossa. Viereinen leikkikenttä sai pelkäämän, että meidät pidätetään itsensä paljastelusta lapsille. Vaihdoin vaatteeni siis pääasiassa autossa. Vaatteemme vaihdettuamme (ja unohdettuani puhelimeni ja rahani autoon) kävelimme rantakadulle. Ilma oli vieläkin hieman kolea ja synkkä, joten ensivaikutelma rannikkoon ei ollut mitenkään erikoinen. Pysähdyimme nauttimaan virvokkeita ja pieniä herkkuja rantaravintolaan. Ravintolan terassilla istuessamme sää alkoi parantua ja pilvet väistyivät auringon tieltä. Kävelimme pitkin rantakatua pienen tovin, kunnes palasimme jo aikaisemmin ohittamallemme klubille. Täällä oli paljon Georgesin ja Aurelien tuttuja ja juttua heidän keskensä riitti. Itse keskityin nauttimaan ruuasta, tärisemään kylmissäni ja hymyilemään ihmisille. Suoraan sanottuna klubilla oli tylsää, ensimmäistä kertaa olisin todella halunnut osata kieltä. Paljon ei olekaan siis klubilta kerrottavaa, vaikka muutaman tunnin siellä vietimmekin. Loppuilta kuitenkin pelasti päiväni. Lähdimme nimittäin Georgesin ystävän pojan kyydissä Aurelien kanssa baariin. Ensimmäinen paikka oli täpösen täynnä porukkaa, onneksi terassilla oli tilaa. Ei se sitten haitannut vaikka kylmyys siellä olikin kiusana, kun seura oli mukavaa. Tarina jatkuu lauantain ja muunkin osalta seuraavassa osassa…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti