Ensimmäinen päivä takana. Kunniallahan siitäkin sitten lopulta selvittiin. Heräsimme vanhempieni kanssa yöllä 2.30 (tai itse heräsin kännykkäni aika-asetusten takia jo 1.30). Varttia yli kolmen hyvästelin kotini ja lähdimme ajelemaan kohti Helsinki-Vantaata, noudettuamme toki siskoni kyytiin sitä ennen. Matka lentokentälle sujui yllättävän hyvin ja jouhevasti. Matkalla pysähdyimme Karkkilan ABC:lle pitämään taukoa. Lentokentällä parkkipaikan löytäminen oli melkein päivän vaikein tehtävä, lopulta sekin löytyi ja astuimme ulos autosta kellon ollessa 6.27.
Terminaalissa toimimme pitkälti siskoni opastuksella, joka löysi minulle oikean lähtöselvitystiskin. Jonot olivat pitkät ja odotteluun vierähti tovi. Tiskintäti neuvoi minut vähemmän ruuhkaiselle turvatarkastuspisteelle, joten siellä ei tarvinnut turhia seisoskella. En kuitenkaan kipaissut välittömästi turvatarkastukseen vaan vietin vielä hetkisen vanhempieni ja siskoni kanssa. 8.45 hyvästelin saattajani ja kävelin porteista läpi, ei tullut huomautettavaa.
Ensimmäiseksi kansainvälisellä puolella lähdin etsimään omaa porttiani, joka löytyikin helposti ja nopeasti. Muutama minuutti oli vielä aikaa katsella ympärilleen, joten kulutin ajan ostaen Hesarin ja Suomi-rannekkeen, sekä tutkiskellen Stockmannin turistimyyntituotteita. Palasin portilleni hyvissä ajoin ja ehdin (herrasmiehenä) palauttamaan takin neitokaiselle, joka unohti sen penkille viereeni. Sama tyyppi istui koneessakin vieressäni, tosin käytävän toisella puolen. Koneeseen menimme kentän läpi bussilla. Koneessa oli melkoisesti tyhjää tilaa, ja itsekin sain olla väljästi käytäväpaikalla. Penkkirivin keskimmäinenkin paikka oli tyhjä, ja ikkunapaikalla istui ulkomaalainen mies, jonka kanssa tulikin hieman autettua toisiamme. Hän tarjosi minulle aamiasleipänsä.
Lento sujui kaiken kaikkiaan oikein mukavasti; nousu, matka ja lasku olivat tasaista kyytiä ilman ongelmia. Päivän suurin ongelma syntyi, kun poistuimme koneesta ja oli aika lähteä noutamaan laukkuja. Brysselin lentokenttä on valtava, ainakin siltä se tuntui kokemattoman reissaajan silmissä. Tajusin nopeasti, ettei minulla olisi toivoakaan löytää laukkuani yksin. Vessan ulkopuolella bongasin samalla lennolla olleen suomalaismiehen ja kysyin häneltä neuvoa. Mies vaimoineen ei kuitenkaan omannut sen suurempaa tietoa kuin minäkään, mutta sain kuitenkin lyöttäytyä heidän seuraansa. Yhdessä haahuilimme pitkin lentokenttää, etsien laukkuhihnaa.
Rullaportaissa takaamme kuulin tuttua puhetta, kun toinen suomalaispariskunta oli perässämme. Mainitsin sitten heille olevamme myös suomalaisia ja näin saimmekin laukunmetsästysseurueeseemme kaksi henkilöä lisää. Tällä kokoonpanolla laukkummekin löytyivät. Nyt vain piti löytää tie ulos ja omalla kohdallani vastaanottajani. Ensimmäinen pariskunta lähti junalle, joten tiemme erkanivat. Suomalaisrouva kuitenkin ehdotti, että jatkaisin matkaa ulos toisen pariskunnan kanssa, ja näin teimmekin. Valoimme suomalaista yhteishenkeä etsiessämme tien pihalle, ja uloskäynnin löytyessä kiittelin auttajiani.
Ulos astuessani siniristilippu pisti välittömästi silmääni. Aurelie heiluttelikin jo aidan takana. Ripein askelin kävelin hänen ja äitinsä Karinin luokse. Esittäydyimme ja lähdimme etsimään heidän autoaan, tehtävä ei ollut helppo valtavassa parkkihallissa. Vihdoin auto kuitenkin löytyi ja matka kohti Kortrijkkia kohti saattoi alkaa. Autossa ja myöhemmin päivällä pääsin vastailemaan kysymyksiin lähes kaikilta elämänaloilta; mistä musiikista tykkään, harrastanko urheilua, mitkä ovat perheenjäsenteni nimet, osaanko muita kieliä, millainen ilma Suomessa oli, onko siellä talvella kylmä, mitä vanhempani tekevät työkseen. Alun jutustelun jälkeen väsymys vei voiton ja nukuin hetken autossa.
Myöhemmin perillä "kotonani" sain opastetun kierroksen talossa, söimme hieman välipalaa ja minä painuin taas untenmaille. Talo on tyypillinen belgialainen paritalo, hyvin paljon samaa kuin englantilaisissakin taloissa; kokolattiamattoa ja hassun kokoisia kodinkoneita typeriin paikkoihin sijoitettuina. Valittamista minulla ei juurikaan talosta silti ole, sain käyttööni Aurelien makuuhuoneen, joten yksityisyyttäkin riittää. Ainoita miinuspuolia on talon likaisuus, Karin ei ole siivousihmisiä sanojensa mukaan; kuumuus, makuuhuoneessa on melkoisen lämmin, joten nukkuminen on hikistä puuhaa; sekä melu, lämpimän ilman takia ikkunaa pitää pitää auki ja aivan talon vieressä kulkee vilkas tie, joten autojen äänet kantautuvat hyvin kuuluvasti huoneeseeni.
Päiväunieni jälkeen Aurelie ilmoitti, että lähtisimme kyläilemään hänen tätinsä ja tämän miehen luokse. Niinpä menin käymään suihkussa ja valmistauduin kyläilyyn. Saatuani itseni valmiiksi päätin, että on aika antaa Suomesta ostamani tuliaiset Aurelielle ja Karinille. Karin puuhasteli keittiössä viedessäni pienen lahjakassin hänelle. Yllättyneenä hän alkoi tutkiskella sitä. Kassista löytyi kahta lajia salmiakkia, Jenkki xylitol purkkaa, Fazerin ruisleipää, englanninkielinen Kokemäki-esite, Aaltomalja, Kokemäen mainoskynä – ja avaimenperä, sekä postikortti.
Eniten mielenkiintoa herätti ruisleipä, Aaltomalja ja Kokemäki-esite, varsinkin sen ilmakuva, jossa näkyi Kokemäen vehreys ja joki. Karin oli ylpeä tuntiessaan jo entuudestaan Alvar Aallon, mikä ei ole kyllä sinänsä ihme, onhan hän maisema-arkkitehti. Lisäksi lintuneulan esiintyminen sekä esitteessä, että avaimenperässä sai aikaan kysymyksiä. Onneksi esitteessä kerrottiin siitäkin hieman.
Tuliaisten jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Karinin siskon kotia. Ajomatka kesti varmaan jotakin noin 45 minuuttia. Moottoritiet ja autojen sulavaliikkeinen käyttäytyminen ruuhkaisessakin liikenteessä on pieni ihmettelyn aihe. Karinin sisko (en oppinut hänen nimeään) ja Philip asuivat 1700-luvulla rakennetussa maalaistalossa pienessä kylässä. Talo oli upea, siellä oli paljon antiikkia, ja kaikki oli hyvin vanhaa.
Suunnitelmissa oli grillata ulkona, mutta kova vesisade ja voimakas ukkonen ajoivat meidät sisätiloihin. Se ei kuitenkaan tunnelmaa haitannut, sillä isäntäpari oli mahtava. Hieman kajahtaneen oloinen isäntä ja ystävällinen emäntä. Nautimme hieman mehua ja viiniä ennen ruokailua keskustellen samalla Suomesta. Syömään siirryimme ruokasalin puolelle, saimme nauttia alkupalaksi salaattia ja isoja katkarapuja vartaassa. Ihmettelin miksei Philip syönyt lainkaan, ja niin ihmetteli Aureliekin, joka kuvitteli ilmeisesti alkuruoan olevan ainut ateria.
Pääruuaksi saimme kuitenkin vielä lihaa, ilmeisesti nautaa. Sen kanssa nautimme salaattia, ja valkosipuli-tomaatti kastiketta. Belgialaiset juttelivat välillä myös ranskaksi ja hollanniksi, mutta lähes aina joku kehotti ottamaan minut huomioon vaatimalla kieleksi englantia. Jutustelimme sitten Suomen niiin mahtavasta luonnosta, emäntämme kertoi purjehdusreissustaan jonka yksi etappi oli Suomessa sekä samalla tuli käsiteltyä mitä tahtoisin tehdä lukion jälkeen, Belgian kielitilanne ja sen vaikutus politiikkaan, Suomen NATO-jäsenyys ja Venäjän vaikutus siihen ja Suomeen. Belgialaiset "sukulaiset" yllättyivät kuullessaan Suomen olleen osa Venäjää ja hämmästelivät Talvisodan epätasaisia voimasuhteita.
Ainakin suomalaisittain pitkän kaavan illallisen jälkeen oli aika palata Kortrijkkiin. Koska Karin oli nauttinut hieman viiniä, Aurelien piti ajaa takaisin kotiin. Onnistuimme ajamaan yhdestä liittymästä harhaan, mutta se ei ollut ongelma ja pääsimmekin turvallisesti takaisin kotiin. Aurelie lahti kavereineen viela ulos, mutta mina menin raskaan paivan paatteeksi nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti