Tulipa tuossa viime yönä sängyssä pyöriessäni mieleen hullu idea; mitäs jos alkaisin kirjoittelemaan blogia tulevasta Belgian matkastani. Ei idea silti tyhjästä syntynyt, vaan innostus taisi löytyä kavereideni pitämästä Interrail-blogista, jossa suunnitellaan ensi vuoden interrail-reissua(mme). Ennen minkäänluokan interraileja on minulla kuitenkin edessä kolmen viikon matka Euroopan ytimeen, Belgiaan. Mikä on matkan idea, miten onnituin lusikkani tähänki soppaan sekoittamaan ja monia muita kysymyksiä tullaan selventämään tämän tekstin varrella.
Ulkomaille lähtö ja matkusteleminen on ollut haaveissani koko pitkän teini-iän, tätä tuskaa helpottaakseni -tai pahentaakseni- olen etsinyt netistä kaikki mahdolliset vaihtoehdot tavalliselle lomareissulle. Tarkoituksena oli löytää jotain opiskelijabudjetille sopivaa ja aikatauluun mahtuvaa. Jo jäljessä mainittu sulki pois pitkiä työleirejä ja Au-pairiksi minusta tuskin olisi, vaikka niitäkin sivuja tuli välillä ahkerasti selailtua.
Lopulta epätoivoisiin ajatuksiini vastattiin. Taisi olla vuoden pimein ja märin kausi menossa, kun koulun keskusradiosta pärähti ilmoitus Lions Clubin nuorisovaihtoinfosta. Siinä hetkessä napsahti jokin päässäni ja muutaman päivän jälkeen löysin itseni istumasta lähes tyhjästä luokkahuoneesta paikallisten leijonien kertoillessa Nuorisovaihdosta ja kaikkeen siihen liittyvästä. Kuunnellessani Matin ja Jarin puheita vilkuilin epäillen ympärilleni. Minun lisäkseni luokassa oli muistaakseni noin kuusi nuorta, suosio ei siis ollut valtaisa. Lyhyen matikan taidoillani laskin, että tässähän on Eetu-pojalla jopa mahdollisuuksia.
Muutamaa päivää myöhemmin sainkin sitten tietää, että minulla olisi mahdollisuus lähteä jonnekin päin maailmaa muutamaksi viikoksi. En kuitenkaan ollut ainoa hienon mahdollisuuden saanut, vaan sain kuulla, että opiskelutoverini Miiakin oltiin valmis lähettämään maailmalle. Tästä alkoi järjestelemisrumba josta meillä ei olisi enää paluuta. Matkaa sitten lähdettiinkin järjestelemään melko tiiviillä ydinporukalla johon kuuluvat paikalliset Lions Clubien aktiivit Matti ja Jari, kohtalontoverini Miia ja hänen äitinsä Eija, sekä minä -mr. Blogisti- ja minun äitini Päivi.
Vain muutamaa päivää ensimmäisen infon jälkeen, kun olin saanut matkalleni vanhempieni siunauksen, sain tehtäväkseni kirjoittaa kirjeen tulevalle isäntäperheelleni. Eihän minulla tietenkään tässä vaiheessa ollut hajuakaan isäntäperheestä, tai edes siitä mihin päin muailmaa päädyn. Ideana oli liittää kirje hakemukseeni, jotta kaikki näkisivät minkälainen tyyppi sieltä olisi tulossa. Kirje rustattiin sitten englanniksi -tai omalla kohdalle pikemminkin globishiksi- ja mukaan liitettiin aimo annos kuvia itsestäni ja perheestäni. Pitihän ihmisten nähdä sekin minkä näköisen hepun he mahdollisesti majoittavat.
Tässä olikin sitten kai reissun ensimmäinen vaihe kerrottuna ja pientä alustusta koko blogiin. Kirjoittelen lisää sitä mukaa kun jaksan ja ehdin. Niin paljon olisi jo kerrottavaa, enkä ole edes vielä päässyt pois Suomesta!
Antoisia lukuhetkiä toivottelee
-Eetu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti