3. helmikuuta Heikki otti taas yhteyttä sähköpostitse. Kertoili lisätietoja ja esitti kutsun saapua Raumalle, 15.5. informaatiotilaisuuteen. Niinä kolmena kuukautena ennen infotilaisuutta hoideltiin normaaleja matkajärjestelyjä; katseltiin lentoaikatauluja ja -hintoja, kyseltiin Matin ja Jarin kanssa toisiltamme joko olisimme saaneet kuulla jotain uutta. Mitään suurempia ei nuorisovaihdon kannalta tapahtunut.
Vihdoin koitti 15. toukokuuta ja matka Raumalle alkoi. Olimme palanneet Prahasta 11. päivä ja automatka Raumalle kuluikin muistellessa sitä. Raumalle saavuimme hyvissä ajoin ennen kymmentä samalla porukalla, kuin oli järjestelyjä aikaisemminkin hoideltu, Matti tosi oli jäänyt auton tilan puutteessa kotiin.
Halukkaiden juotua pienet kofeiinipiristeet siirryimme SAMK:in merenkulkualan auditorioon. Lähes täpötäysi sali kuunteli Leijonien, pääasiassa Heikin, puhetta Lions toiminnasta ja tietysti nuorisovaihdosta. Paljon kerrattiin sellaista mikä oltiin jo itse luettu Lions Clubin nettisivuilta tai mistä paikalliset Leijonat olivat jo kertoneet. Heikin kommentit siitä, että saattaa hyvinkin käydä niin, että isäntäperheen voi saada tietää vasta määränpäässä lentokentällä saivat itsekunkin nieleskelemään omassa penkissään. Hän kuitenkin painotti, ettei tarvitse olla huolissaan, sillä kyllä meistä nuorista aina huolehditaan.
Lyhyiden puheiden, vitsien ja ohjeiden jälkeen meille jaettiin kaikenlaista Lions tavaraa vietäväksi tuliaisiksi kohdemaahamme. Saimme mm. Suomen Lions Clubin viirin, kolme erilaista pinssiä, hihamerkkejä, repun, kaksi kirjaa; "Leijonan jalanjälkiä" ja "Finland a cultural encyclopedia", sekä kaksi pienenpää vihkosta. Bonukseksi Heikki jakoi merenkulkualaan liittyvää kamaa. Äidin kysellessä huolestuneena lisätietoja perheestä Heikki tokaisi mieleen jääneet sanat: "Kyllä tämä poika pärjää." Toivotaan niin, ajattelin mielessäni ja hymyilin.
Noin tunnin kestäneen tilaisuuden jälkeen lähdimme ajelemaan takaisin kotiin kädet täynnä kantamuksia ja mielessä juuri kuulemamme ohjeet. Vaikka uusi tieto oli vähäistä oli mukava nähdä muitakin maailmalle lähteviä nuoria. Eipä he miltään supermiehiltä tai -naisilta näyttäneet, tavallisia tyttöjä ja poikia kuten itsekin.
Viikko Rauman reissun jälkeen, 23.5., sain sähköpostin Frankylta, belgialaiselta nuorisovaihtajalta. Hän pyysi täydentämään kaavakkeisiin tietoja, jotka talvella olivat jääneet puutteellisisiksi. Näitä olivat mm. matkavakuutuksen ja lennon tiedot. Kaavakkeita oli myös täydennelty muultakin tahoilta. Sieltä löytyi kahden belgialaisen perheen tiedot! Nimet, kotikaupungit, osoitteet, puhelinnumerot, sähköpostiosoitteet... Vihdoinkin minulla oli jotain varmaa ja konkreettista tietoa tulevaisuudestani.
Innoissani googletin Kortrijkin ja De Haanin, koittaen etsiä Google mapsista ja Street vieweristä kuvia mahdollisimman läheltä tulevaa "kotiani". Ilmakuvia kodeistani löysinkin, mutta katot eivät paljon taloista kertoneet. Huomasin niiden kuitenkin sijaitsevan mukavan näköisissä paikoissa. Ensimmäinen perhe asustelee aika lähellä Kortrijkin keskustaa, ehkä jopa keskustassa. Kortrijk on n. 75 000 asukkaan kaupunki n. 1oo kilometriä Brysselistä länteen.
Toinen perhe taas asuu De Haanissa, noin 12 000 asukkaan pikkukaupungissa luoteisessa Belgiassa. De Haan on merenrantakaupunki eikä kotoanikaan ole rannalle pitkä matka. Itseasiassa talo sijaitsee todella mukavan näköisessä paikassa; lähellä rantaa ja keskustaa, peltojen reunustamalla asuinalueella. Saapas nähdä onko kuvitelmani paikan suhteen oikeaan. En rakentele kuitenkaan mitään paratiisia, otetaan se vastaan mitä on tullakseen. Avoimin ja reippain mielin matkaan vain.
-Eetu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti